Siitä lienee jo 30 vuotta. Katsoin televisiosta luontodokumenttia, jossa kerrottiin huolestuttavia uutisia: jääkarhut ovat joutuneet pulaan, koska ihminen pilaa toimillaan maapallon. Olin todella järkyttynyt. Vietin useita unettomia öitä ja pohdin, mitä 8-vuotias voisi tehdä jääkarhujen hyväksi.
Luontodokumentit olivat suosikkejani. Nauhoitin VHS-kasetille erityisesti kaikki dokumentit, jotka kertoivat susista, valaista ja norsuista. Näihin eläimiin kiteytyi kaikki se hieno, mikä maailmassa on. Oletin, että kaikki muutkin ymmärtävät, mikä arvo luonnon monimuotoisuudella on.
Siitä lienee 30 vuotta. Itkin, kun näin uutisissa kuvia sotien ja nälänhädän runtelemista lapsista. Osa lapsista oli saman ikäisiä kuin minä, mutta näyttivät useita vuosia nuoremmilta. En voinut ymmärtää, kuinka aikuiset ovat voineet päästää maailman siihen tilaan, että kaikilla ei ole ruokaa tai paikkaa, jossa nukkua turvallisesti yöunet.
Ymmärsin, että ihmisen toiminta tuhoaa metsiä, meriä ja eläinlajeja. Ja saattaa myös toiset ihmiset hätään. Olin kuitenkin varma, että kun asia on tiedossa, aikuiset tekevät kaikkensa, jotta nämä kriisit ratkaistaan. Halusin luottaa siihen, että kun olen itse aikuinen, luonto on siivottu ja maailman lapsilla on hymy kasvoillaan.
Luontodokumentit olivat suosikkejani. Nauhoitin VHS-kasetille erityisesti kaikki dokumentit, jotka kertoivat susista, valaista ja norsuista. Näihin eläimiin kiteytyi kaikki se hieno, mikä maailmassa on. Oletin, että kaikki muutkin ymmärtävät, mikä arvo luonnon monimuotoisuudella on.
Siitä lienee 30 vuotta. Itkin, kun näin uutisissa kuvia sotien ja nälänhädän runtelemista lapsista. Osa lapsista oli saman ikäisiä kuin minä, mutta näyttivät useita vuosia nuoremmilta. En voinut ymmärtää, kuinka aikuiset ovat voineet päästää maailman siihen tilaan, että kaikilla ei ole ruokaa tai paikkaa, jossa nukkua turvallisesti yöunet.
Ymmärsin, että ihmisen toiminta tuhoaa metsiä, meriä ja eläinlajeja. Ja saattaa myös toiset ihmiset hätään. Olin kuitenkin varma, että kun asia on tiedossa, aikuiset tekevät kaikkensa, jotta nämä kriisit ratkaistaan. Halusin luottaa siihen, että kun olen itse aikuinen, luonto on siivottu ja maailman lapsilla on hymy kasvoillaan.
Olin väärässä.
Maailma tuntuu hukkuvan muoviin. Tahtomattamme jopa syömme ja hengitämme mikromuovia. Erityisesti meressä elävistä eläimistä on tullut muovien kaatopaikka.
Ihmisten välinen kuilu kasvaa kasvamistaan. Joidenkin ihmisten olemassa oloa ei edes tunnusteta. Valtava joukko ihmisiä ympäri maailman elää jatkuvassa pelossa, nälässä, järkyttävissä olosuhteissa. Useat heistä ovat lapsia, jotka eivät voi tehdä omalle tilanteelleen mitään.
Maailman metsiä raivataan kiihtyvällä tahdilla pois eläintuotannon alta, vaikka juuri nyt metsiä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan aiemmin. Ihmisen toiminnan seurauksena elämä merissä köyhtyy. Koralliriutat muuttuvat harmaiksi ja eläimet katoavat laji toisensa jälkeen. Jäiden sulaminen aiheuttaa merenpinnan nousua ja sääilmiöt muuttuvat äärimmäisiksi. Viime vuosina on tuntunut siltä, että joka toinen hurrikaani tai taifuuni on voimakkain sataan vuoteen, sateet ja tulvat ovat pahempia kuin ikinä, kuten myös piinaavat helteet.
Eläimet nähdään tuotantokoneina tai hyödynnettävänä materiaalina, ei tuntevina yksilöinä.
Ihminen käyttää maapallon luonnonvaroja kuin viimeistä päivää, häikäilemättömästi. Samaan aikaan, päivittäin, media uutisoi niistä uhista, jotka eivät ole enää jossain tulevaisuudessa vaan tätä päivää. Emmekä me Suomessa voi osoitella sormella toisaalle ja selitellä "että ne kiinalaiset...". Myös me olemme vastuussa esimerkiksi sademetsien hakkuista Etelä-Amerikassa.
Ihmisten välinen kuilu kasvaa kasvamistaan. Joidenkin ihmisten olemassa oloa ei edes tunnusteta. Valtava joukko ihmisiä ympäri maailman elää jatkuvassa pelossa, nälässä, järkyttävissä olosuhteissa. Useat heistä ovat lapsia, jotka eivät voi tehdä omalle tilanteelleen mitään.
Maailman metsiä raivataan kiihtyvällä tahdilla pois eläintuotannon alta, vaikka juuri nyt metsiä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan aiemmin. Ihmisen toiminnan seurauksena elämä merissä köyhtyy. Koralliriutat muuttuvat harmaiksi ja eläimet katoavat laji toisensa jälkeen. Jäiden sulaminen aiheuttaa merenpinnan nousua ja sääilmiöt muuttuvat äärimmäisiksi. Viime vuosina on tuntunut siltä, että joka toinen hurrikaani tai taifuuni on voimakkain sataan vuoteen, sateet ja tulvat ovat pahempia kuin ikinä, kuten myös piinaavat helteet.
Eläimet nähdään tuotantokoneina tai hyödynnettävänä materiaalina, ei tuntevina yksilöinä.
Ihminen käyttää maapallon luonnonvaroja kuin viimeistä päivää, häikäilemättömästi. Samaan aikaan, päivittäin, media uutisoi niistä uhista, jotka eivät ole enää jossain tulevaisuudessa vaan tätä päivää. Emmekä me Suomessa voi osoitella sormella toisaalle ja selitellä "että ne kiinalaiset...". Myös me olemme vastuussa esimerkiksi sademetsien hakkuista Etelä-Amerikassa.
Joko pian heräämme ja toteamme, että näin ei voi jatkua? Milloin kokemamme maailmantuska muuttuu konkreettisiksi teoiksi? Milloin päättäjät, yritykset ja kuluttajat oikeasti muuttavat suunnan parempaan?
Siitä lienee jo 30 vuotta. Silloin olin huolissani siitä, että ihminen tuhoaa maailman. Valitettavasti tuo huoli ei ole kadonnut. Silti tahtoisin uskoa, että jokin alkukantainen eloonjäämisvietti, kyky tuntea empatiaa sekä rakkaus ja kunnioitus uskomattoman upeaa luontoa kohtaan saisi meidät vielä toimimaan. Ennen kuin on oikeasti liian myöhäistä.
Itsekkäästi toivon, että minun lapsillani olisi tulevaisuudessa maailma, jossa olisi hyvä elää.
Siitä lienee jo 30 vuotta. Silloin olin huolissani siitä, että ihminen tuhoaa maailman. Valitettavasti tuo huoli ei ole kadonnut. Silti tahtoisin uskoa, että jokin alkukantainen eloonjäämisvietti, kyky tuntea empatiaa sekä rakkaus ja kunnioitus uskomattoman upeaa luontoa kohtaan saisi meidät vielä toimimaan. Ennen kuin on oikeasti liian myöhäistä.
Itsekkäästi toivon, että minun lapsillani olisi tulevaisuudessa maailma, jossa olisi hyvä elää.
Kommentit
Lähetä kommentti