Muoviherätys on koettu, nyt on toiminnan vuoro!

Muutama vuosikymmen eteenpäin ja merissä on enemmän muovia kuin kaloja. Pysäyttävä tieto vai mitä?

Muovin valmistus kuluttaa luonnonvaroja ja energiaa, ja esimerkiksi yhden muovipullon tai lastenvaipan maatumiseen kuluu yli 400 vuotta. Iso osa muovituotteista on kertakäyttöisiä. Esimerkiksi ohuita, kaupoissa jaettavia muovipusseja käytetään Suomessa vuosittain 900 miljoonaa kappaletta.

Me käytämme yksinkertaisesti liikaa muovia ja muovin jätehuolto on jätetty puolitiehen. Kun pysähtyy ajattelemaan, muovia tuntuu olevan joka paikassa. Sitä on runsaasti myös näkymättömissä. Useissa erilaisissa kosmetiikkatuotteissa, pesuaineissa, maaleissa, lannotteissa sekä esimerkiksi lääkkeissä käytetään runsaasti mikromuovia, pieniä muovihelmiä. Nämä mikromuovit kulkeutuvat vesistöihin ympäri maailman, missä ne keräävät itseensä ympäristömyrkkyjä. Mikromuovit eivät pelkästään haittaa elämää järvissä ja merissä vaan ne päätyvät myös ihmisen elimistöön. Me syömme ja jopa hengitämme mikromuoveja. Myös isommat luontoon päätyvät muovit hioutuvat hiljalleen mikromuoviksi, joten ei ole yhdentekevää, mihin muovit päätyvät käytön jälkeen ja missä ja kuinka paljon muovia eri muodossaan käytetään.

Luonnossa eläimet kärsivät muovista. Koko maailman mittakaavassa puhumme miljoonista eläimistä, joiden kohtaloksi muovi koituu. Eläimet saattavat erehtyä syömään muovia, tai ne sotkeutuvat muovijätteisiin.

Suomessa kotitalouksien muovista päätyy kierrätykseen vain alle 10 prosenttia, mikä ei ole ihme, sillä keräyspisteitä ei välttämättä löydy läheltä. Laki nimittäin velvoittaa, että koko Suomessa tarvitsee olla vain 500 muovipakkausten kierrätyspistettä, mikä on todella vähän.

EU on jo julkaissut oman muovistrategiansa. Nyt meidän tulee saada Suomeenkin oma muovistrategia, sillä emme voi jättää hoitamatta omaa osuuttamme. Muoviongelmaa ei voi myöskään sysätä yksin kuluttajien vastuulle, vaikka kulutusvalinnoilla onkin suuri merkitys. Tarvitsemme lainsäädäntöä muovikriisin ratkaisemiseksi. Panttipullojärjestelmämme on mainio osa ongelmanratkaisua, mutta se ei yksin riitä.

Vihreät esittävät, että kaikille muovia sisältäville pakkauksille tulee säätää vero. Vero kannustaisi niin valmistajia kuin myyjiäkin suosimaan uusiutuvasta materiaalista valmistettuja pakkauksia ja parantaisi näiden kilpailukykyä. Esityksen mukaan kierrätetyn muovin osuus olisi verovapaa ja biohajoava muovi sekä juomapakkausten valmisteveron ja panttijärjestelmän piirissä olevat pakkaukset olisi suljettu veron ulkopuolelle.

Suomen muovistrategiaan tulisi kirjata myös kielto mikromuovin lisäämiseen tuotteisiin sekä muovinkeräyspisteiden määrän nostaminen lasin- ja metallinkeräyksen tasolle, 1850:een pisteeseen.

Kauppojen ohuet biohajoamattomat muovipussit tulisi kieltää. Tämä lisäisi ekologisesti kestävämpien vaihtoehtojen kysyntää ja tarjoaisi suomalaiselle teollisuudelle tilaisuuden ympäristöystävällisten tuotteiden kehittämiseen. Muovia korvaavien materiaalien kehitystyötä tulee tukea. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitukseen on panostettava. Kierrätysteollisuuden saralla voisi olla mahdollisuus myös uusiin työpaikkoihin.

Muovi on jo saanut paljon ongelmia aikaan. Nyt on aika toimia.







                               


Vihreiden esityksen muovistrategiasta löydät täältä.

Muovista on uutisoitu viime aikoina ahkerasti, ja hyvä niin. Tässä muutamia linkkejä mielenkiintoisiin muoviuutisiin:


Yle 1.1.2019
Vuonna 2018 moni koki jonkinlaisen muoviherätyksen

Yle 15.12.2018
Enemmistö suomalaisista on huolissaan muovin määrästä – tässä 7 ratkaisua ongelmaan

Aamulehti 15.4.2018
Meret täyttyvät muovista ja ihmiset pelkäävät, että mikromuovi imeytyy juomapullosta veteen

Kauppalehti 3.11.2018
Biomassa on tulevaisuuden muovi – ja paljon enemmän

Yle 24.10.2018
EU-parlamentti hyväksyi muovipillit, kertakäyttölautaset ja ilmapallotikut kieltävän lain

Yle 23.10.2018
Mikromuovia on jo hengitysilmassakin – suurtehoimurin haaviin tarttui Turun saaristossa runsas hiukkassaalis, joka yllätti tutkijatkin

Helsingin Sanomat 14.1.2018
Muovia on merissä kohta jopa enemmän kuin kalaa, ja osa siitä päätyy ruoka-aineisiin



Kommentit