"Olin ajatellut, että lasten kanssa kierrän museot kaukaa, elleivät näyttelyt ole erityisesti lapsille suunniteltuja. Olemme kuitenkin tehneet museokäynneistä oman leikin, jossa lapsista tulee vartijoita. He huolehtivat, että me aikuiset emme mene liian lähelle tauluja, emmekä metelöi. Kuinka innoissaan he ovat rooleistaan! Heistä tulee käveleviä käytöskirjoja: 'Äiti, muistapa pitää väliä tauluun, ettei siihen jää sun nenästä jälki'.
Leikin ohessa mietimme, mikä taiteilijaa on inspiroinut tekemään tämän teoksen tai ottamaan valokuvan ja millaisia tunteita ne herättävät. Välillä lapset pysähtyvät hassuihin asentoihin. 'Voisiko joku ihminen luulla, että oon oikeasti patsas?' toinen kikattelee. Mikä jottei, taiteessa ja leikissä vain taivas rajana! Museo ei saa olla paikka, jossa aikuiset vaeltavat kuin zombit ja tuijottavat mykkinä seiniä, ja jossa lapset tylsistyvät hiljaa perässä laahustaessaan.
Aiemmin ajattelin leikkimistä ennen kaikkea lasten juttuna, jonain mikä omassa elämässä on jäänyt jo taakse, jonain minkä vain lapset osaavat. Lasten myötä olen kuitenkin oppinut tekemään ja kokemaan taidetta leikin kautta.
Missä sitten menee leikin ja taiteen raja? Siihen minulla ei ole vastausta. Sen kuitenkin tiedän, että leikin tiimellyksessä saattaa syntyä taidetta ja taidekokemuksesta voi leikin ohessa tulla juttu, joka jättää jälkensä pieneen mieleen."
Muun muassa tällaisia kirjoittelin Leikkipäivä-verkoston blogiin. Käy ihmeessä lukemassa koko juttu!
Photo: Michal Parzucho / Unsplash
Kommentit
Lähetä kommentti