Olin Pirkanmaan Vihreiden ehdokkaana viime eduskuntavaaleissa. Olin todella iloinen lähes 800 äänestä ja siitä ihanasta palautteesta, jota vaalikampanjan aikana sain. Saamani positiivisen palautteen siivittämänä avaan jälleen vaalikampanjoinnin, jonka tavoitteena on paikka eduskunnassa.
Olen generalisti ja kiinnostunut laajalti politiikan eri osa-alueista: ulkopolitiikasta, talous- ja elinkeinopolitiikasta, sosiaali- ja terveyspolitiikasta sekä työllisyys- ja koulutuspolitiikasta… ja rakkaimmat itselleni lienevät ympäristö- ja eläin-, sekä nuoriso- ja kulttuuripolitiikka. Suhtaudun intohimoisesti niin lasten oikeuksiin kuin työhyvinvointiin. Minua motivoivat erityisesti he, joiden on itse vaikea edistää omaa hyvinvointiaan. Epäoikeudenmukaisuus kirpaisee minua syvältä. Mielessäni onkin pitkä lista hyvinvointiyhteiskuntaan kuulumattomia epäkohtia, joihin haluan vaikuttaa ja huolia, joiden ennaltaehkäisyyn valtion budjetista pitää löytyä resurssia.
Ymmärrän ja rohkenen myöntää, etten tiedä kaikesta kaikkea, en edes puolia. Osaan kuitenkin ottaa asioista selvää, ja suodattaa valtavasta tietotulvasta itselleni olennaiset pointit.
Miksi minä?

Uratarinani löydät TAKUn sivulta.
Olen pitkäaikainen pirkanmaalainen. Olen myös iloinen pohjois-pohjanmaalaisista ja kainuulaisista juuristani, sekä kuudesta vuodesta pääkaupunkilaisena.
Olisin yhteistyökykyinen, oikeudenmukainen, avarakatseinen ja omista arvoista kiinni pitävä kansanedustaja.
Koen, että kaikki liittyy lopulta hyvinvointiin, siihen, että jokainen saa ja pystyy olemaan sitä mitä on ja tehdä sitä mistä nauttii tai minkä kokee mielekkääksi ja merkitykselliseksi niin opinnoissa, työssä kuin vapaa-ajalla, niin kauan kuin ei tee sitä muiden (ihmisten tai muunlajisten eläinten) hyvinvoinnin kustannuksella. Hyvinvointiyhteiskunnan tulee tarjota yhdenvertaisesti kaikille laadukkaita, hyvin resursoituja ja toimivia palveluita, jotka edesauttavat ja tukevat mielekästä ja merkityksellistä elämää.
Eteen tulevat kriisit on tietysti kyettävä ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti, mutta päätöksenteossa ongelmien ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa ja päätösten pitkäaikaisvaikutusten selvittäminen on viisasta (esim. lapsi- ja nuorivaikutusten arviointi). Turvallisuuden tunteen ja osallisuuden merkitystä hyvinvoinnin lisääjänä ei pidä aliarvioida.

Vaaliteemat?

Kolme isoa teemaani ovat
1. Lasten ja nuorten hyvinvointi (linkittyy niin sosiaali- ja terveyspolitiikkaan kuin koulutuspolitiikkaan, osallisuuteen, turvallisuuteen ja köyhyyden torjuntaan)
2. Mielekäs ja merkityksellinen työelämä (liittyy tietysti vahvasti mm. talouteen, työelämän haasteiden ratkomiseen, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, koulutuspolitiikkaan ja maahanmuuttopolitiikkaan)
3. Ns. äänettömien hyvinvointi (kysymys kuuluu, kuinka ehkäisemme luontokatoa, vesistöjen pilaantumista ja ilmastokriisiä ja kuinka valmistaudumme näistä johtuviin muutoksiin sekä millaista eläinpolitiikkaa teemme)
Taide ja kulttuuri sekä järjestökenttä liittyvät olennaisesti kaikkiin edellä mainittuihin.
Isoja kokonaisuuksia, tiedän. Ja silti moni tärkeä asia jäi mainitsematta.

Tule mukaan!
Vaalikampanjointia ei voi tehdä yksin, eikä siinä olisi mitään mieltäkään. Haluaisitko siis tulla mukaan tuikitarpeelliseen tukiryhmääni? Voisiko sinulla olla jotain osaamista, jota voisit tarjota vaalikampanjani edistämiseen? Laita minulle pieni esittely itsestäsi osoitteeseen ninni.pehkonen(at)gmail.com niin palaan asiaan pikimmiten!
Haluatko tukea kampanjaani lahjoituksella? Kampanjan menestyksen kannalta lahjoitukset ovat todella tärkeitä. Vain näkymällä joka puolella jään ihmisten mieliin, ja näkyvyyttä (flyerit katukampanjointiin ja tapahtumiin, maksettu mainonta verkossa ja lehdissä jne.) saan ostettua lahjoituksilla. Voit tukea vaalikampanjaani lahjoituksella täällä. Kiitos lahjoituksestasi!
Seuraa minua somessa, tykkää ja jaa postauksiani.
Löydät minut:
Facebookista
LinkedInistä
Instagramista
Ja hei, vinkkaa sometileistäni myös kaverille!

Kommentit
Lähetä kommentti