Tämän päivän lapset ja nuoret elävät hyvin hektisessä, vaativassa ja tavoitteellisessa maailmassa, jossa uutiset tulvivat ekokriisiä ja ilmastohätätilaa, jossa Venäjän hyökkäys Ukrainaan vie yöunet, jossa nopeasti leviävä pandemia sulkee kouluja ja päiväkoteja pitkäksi aikaa. Ja jossa moni aikuinen on liian kuormittunut oman työtaakkansa ja ruuhkavuosiensa alla ollakseen läsnä lapselle tai nuorelle. Osa huoltajista puolestaan painii työttömyyden ja taloudellisten huolien, tai esimerkiksi päihdeongelmien kanssa.
Kouluissa vaaditaan taitoja, joita lapsi tai nuori ei ehkä vielä ole oppinut ja yksittäiset lapset voivat kadota suurten ryhmien keskelle omine erityisine tarpeineen, kokemuksineen ja tunteineen. Useat opettajat ovat väsyneitä ja paikoittain koulupsykologeista on huutava pula. Nuorten päihde- ja mielenterveysongelmien hoitoon keskittyneet paikat ovat ääriään myöten täynnä.
Sosiaalinen media voi tarjota todellisuudesta täysin vääristyneen kuvan, eikä lapsi tai nuori osaa välttämättä erottaa, mikä on totta, mikä on laillista, tai eettisesti ja moraalisesti oikein.
Mahdollisia toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi:
Riittävät resurssit nuorisotyöhön ja oppilashuoltoon.
Lasten ja nuorten hyväksi toimivien järjestöjen perusrahoituksen lisääminen.
Lapsi- ja nuorivaikutusten arviointi osaksi kaikkea päätöksentekoa.
Lapsibudjetoinnin toteuttaminen.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan turvaaminen kaikille toimintaan hakeville 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille.
Harrastusmahdollisuudet koulupäivän yhteydessä ja sen jälkeen.
Liikunta-, kulttuuri- ja kirjastopalvelujen saatavuuden lisääminen.
Maksuttomien ja kohtuuhintaisten lasten ja nuorten liikunta-, taide- ja kulttuuri sekä luontoharrastusten ja kokemusten edistäminen.
Nyt näyttää siltä, että peruspalveluihin ei välttämättä pääse riittävän nopeasti ja erilaiset sosiaaliset ongelmat kasautuvat. Kun resurssipula kalvaa peruspalveluja, onko niissä aikaa kohdata lapsi, nuori tai hänen huoltajansa tarvittavalla tasolla? Pysähtyvätkö poliitikotkaan hätäapulaastaroinnin keskellä pohtimaan päätösten pitkäaikaisia vaikutuksia esimerkiksi lasten ja nuorten kannalta?
Olisi kaikkien etu, myös taloudellisesti, että ongelmiin puututaan ennaltaehkäisevästi. Kuitenkin esimerkiksi varhaiskasvatuksessa työskentelevät ovat jo pitkään olleet huolissaan riittämättömistä henkilöresursseista ja monelta suunnalta kuuluu viestiä siitä, että päivittäinen työaika menee lähinnä lasten hengissä pitämiseen. Myös sosiaali- ja terveysalan järjestöt kaipaisivat kipeästi lisää rahaa perusrahoitukseen, jotta voisivat vastata lasten, nuorten ja perheiden kasvaneeseen avuntarpeeseen.
Seuraavan hallitusohjelman yksi tärkeimmistä tavoitteista tuleekin olla lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Siihen kuuluu tietysti olennaisesti se, että lasten ja nuorten perustarpeista huolehditaan ja että he tuntevat olonsa turvalliseksi. Heidän tulee saada tarpeellinen määrä lepoa, ravintoa ja liikuntaa. Edes tämä ei kaikkien lasten kohdalla toteudu. Suuri tekijä lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääjänä ja ylläpitäjänä on se, että he eivät koe yksinäisyyttä, heitä ei kiusata, eivätkä he koe väkivaltaa. Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan arkipäivän toimintoihin yhdenvertaisesti muiden kanssa, tulevat kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi, voivat tehdä valintoja ja vaikuttaa, ja saavat kehittyä ja oppia oman ikätasonsa mukaisesti. Heillä tulee olla mahdollisuus harrastaa ja ilmaista itseään itselleen mielekkäällä tavalla sekä kehittää vuorovaikutustaitoja, tunnetaitoja ja ongelmanratkaisutaitoja. Nämä kaikki edesauttavat myönteisen minäkuvan kehittymisessä.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että heillä on ympärillään turvallisia aikuisia, jotka ovat läsnä ja joilta saa tukea. Meidän tulee myös muistaa, että pohja hyvinvoinnille luodaan jo ennen lapsen syntymää.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan useita erilaisia toimia ja hyvinvoinnin edistämiseen on tietysti löydyttävä myös osuus valtion budjetista. Eriarvoistumiseen ja syrjäytymiseen on puututtava ripeästi. Lapsiin ja nuoriin on myös luotava tulevaisuususkoa.

Nostan alle muutamia nostoja toimista, joita olen löytänyt esimerkiksi Allianssin, MLL:n tai MIELI ry:n hallitusohjelmatavoitteista tai Vihreiden poliittisessa ohjelmasta. Osa näistä oli myös Lastensuojelun Keskusliiton edellisessä vaaliohjelmassa (uutta ei ole vielä julkaistu). Lastenkulttuurin hallitusohjelmatavoitteisiin puolestaan on koottu useita eri keinoja vaikuttaa esimerkiksi lastenkulttuurin saavutettavuuteen. Kiitos yllä oleville näiden ohjelmien ja tavoitteiden tekemisestä!
Mahdollisia toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi:
Riittävät resurssit nuorisotyöhön ja oppilashuoltoon.
Lasten ja nuorten hyväksi toimivien järjestöjen perusrahoituksen lisääminen.
Lapsi- ja nuorivaikutusten arviointi osaksi kaikkea päätöksentekoa.
Lapsibudjetoinnin toteuttaminen.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan turvaaminen kaikille toimintaan hakeville 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille.
Harrastusmahdollisuudet koulupäivän yhteydessä ja sen jälkeen.
Liikunta-, kulttuuri- ja kirjastopalvelujen saatavuuden lisääminen.
Maksuttomien ja kohtuuhintaisten lasten ja nuorten liikunta-, taide- ja kulttuuri sekä luontoharrastusten ja kokemusten edistäminen.
Lasten ja nuorten kannustaminen lukemaan uusien oppimisvälineiden ja kiinnostavien kirjojen avulla.
Väkivallaton lapsuus -toimeenpanosuunnitelman, Lanzaroten sopimuksen toimeenpanosuunnitelman ja Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelman toteutus ja voimavarat.
Ammattilaisten osaamisen lisääminen lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa väkivaltakysymyksissä ja mahdollisuudet tunnistaa, puuttua ja ehkäistä väkivaltaa.

Nopea pääsy matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin.
Kunnolliset resurssit lasten oikeuskasvatukseen, turvataitokasvatukseen, seksuaalikasvatukseen ja mediakasvatukseen.
Lastensuojelussa panostus erityisesti palveluihin, jotka auttavat päihteiden, rikollisuuden ja aggressiivisuuden kanssa kamppailevia lapsia ja nuoria.

Kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan puuttuminen välittömästi, tehokkaasti ja moniammatillisesti, ja tämän varmistaminen lainsäädännöllä sekä osaamisen ja resurssien vahvistamisella.
Aikuiset ovat avainasemassa siinä, kuinka hyvinvoivaksi lapset ja nuoret itsensä tuntevat. Pidämme siis huolta lapsista ja nuorista pitämällä huolta heidän kanssaan toimivista aikuisista. Esimerkiksi seuraavilla toimilla voisimme parantaa lapsista ja nuorista huolehtivien aikuisten hyvinvointia:
Tukea tarvitsevien perheiden kotipalvelun lisääminen.
Teinineuvolat eli murrosikäisten nuorten vanhemmille ja perheille suunnatut tukipalvelut.

Yksilöllisemmät tuen muodot perheiden moninaisiin tarpeisiin vastaamiseksi. Esimerkiksi yksinhuoltajaperheet, vuoroasumisperheet ja perheet, joissa on vammainen lapsi tai vanhempi, tulee huomioida nykyistä peremmin sosiaaliturvassa.
Vanhempien mahdollisuutta lyhentää työaikaa tulee parantaa laajentamalla oikeutta joustavaan hoitorahaan.
Huolehditaan perusturvan riittävästä tasosta sekä nostetaan etuuksien lapsikorotuksia.
Opettajamitoituksen kirjaaminen perusopetuslakiin, jotta jokaiselle lapselle voidaan turvata riittävä yksilöllinen opetus ja opettajille työrauha opettaa.
Riittävät koulutusmäärät ja palkkaus, jotta ammattilaisia saadaan kouluihin ja päiväkoteihin riittävästi.
Opettajien ja muiden kasvatuksen ammattilaisten jaksamiseen sekä laadukkaisiin työolosuhteisiin ja -välineisiin panostaminen.
Lapset ja nuoret ovat hyvin perillä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Ilmastokriisi ja luontokato huolettavat, ahdistavat ja pelottavat heitä. Otetaan heidän huolensa siis vakavasti:
Huomioidaan ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunta läpileikkaavasti päätöksenteossa.
Lisätään lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia ilmasto- ja ympäristöasioissa.

Ja vielä loppuun: Pidän myös tärkeänä, että kaikille alaikäisen lapsensa kuoleman kokeneille vanhemmille myönnettäisiin oikeus suruvapaaseen.
Kommentit
Lähetä kommentti