Aika ajoin törmään väitteeseen, että kulttuuri olisi “vain pienen porukan viihdettä”, jota ei tulisi tukea verovaroin. Tämä ajatus on hyvin lyhytnäköinen.
Kulttuuri ja taide eivät ole marginaalisia harrastuksia, vaan ne koskettavat kaikkia suomalaisia monin eri tavoin. Kulttuuri on läsnä lähes kaikessa, mitä teemme, koemme ja jaamme. Se on musiikkia, jota kuuntelemme radiosta tai suoratoistopalveluista, elokuvia ja sarjoja, joita katsomme, kirjoja ja lehtiä, joita luemme, rakennuksia joissa vierailemme. Ihmiset käyvät ahkerasti niin kirjastoissa, gallerioissa ja museoissa, konserteissa ja festivaaleilla, (lasten)kulttuurikeskuksissa kuin kansalaisopistojen kursseilla, vauvasta vaariin.
Taloudellisesti kulttuuri on kaukana siitä, että se olisi vain kuluerä. Taide- ja kulttuuriala työllistää noin 130 600 ihmistä (Tilastokeskus 2024). Jokainen kulttuurialaan sijoitettu euro palautuu yhteiskuntaan moninkertaisesti takaisin niin verotuloina kuin työllisyysvaikutuksina. Kulttuuriala liittyy vahvasti niin matkailuun kuin vientiinkin. Me tarvitsemme sitä osaamista, mitä suomalainen taide- ja kulttuurikenttä monipuolisine harrastus- ja koulutusmahdollisuuksineen synnyttää.
Kulttuuri ei ole irrallaan valtion ydintehtävistä. Taide ja kulttuuri ovat kiinteä osa niin sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa, talouspolitiikkaa kuin turvallisuuspolitiikkaa. Ne luovat merkityksellisyyttä, edistävät sivistystä ja osaamista, ehkäisevät syrjäytymistä ja vahvistavat demokratiaa, yhteiskuntarauhaa ja kriisinkestävyyttä. Kulttuuriosallistuminen voi tukea esim. mielenterveyttä, mikä vähentää terveysmenoja.
Jos kulttuuri ja taide jätettäisiin täysin ilman julkista tukea ja asetettaisiin vain markkinavoimien armoille, seuraukset olisivat todennäköisesti monella tasolla kielteisiä. Ensinnäkin taiteen monimuotoisuus kaventuisi, sillä vain kaupallisesti menestyvät muodot, kuten viihdeteollisuus ja massakulutukseen sopiva taide, saisivat riittävästi rahoitusta. Kokeileva, yhteiskunnallisesti kantaa ottava tai pienille yleisöille suunnattu taide jäisi helposti syrjään, koska se ei välttämättä tuottaisi taloudellista voittoa. Samalla kulttuuriperinnön vaaliminen, alueelliset kulttuuripalvelut ja taidekasvatus kärsisivät, mikä heikentäisi koko yhteiskunnan sivistyspohjaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ilman julkista tukea taiteesta tulisi yhä enemmän vain niiden etuoikeus, joilla on varaa maksaa siitä ja tällöin kulttuurin merkittävä rooli mm. kriittisen ajattelun ja luovuuden edistäjänä olisi vaarassa kaventua merkittävästi.
Kulttuurin tulee tulevaisuudessakin olla elinvoimainen osa suomalaista yhteiskuntaa, jotta sen vaikutukset ulottuvat jatkossakin talouteen, terveyteen ja turvallisuuteen. Taiteen ja kulttuurin tukeminen ei ole vain kuluerä vaan olennainen ja tärkeä investointi yhteiseen hyvinvointiin.
Kulttuuri ja taide eivät ole marginaalisia harrastuksia, vaan ne koskettavat kaikkia suomalaisia monin eri tavoin. Kulttuuri on läsnä lähes kaikessa, mitä teemme, koemme ja jaamme. Se on musiikkia, jota kuuntelemme radiosta tai suoratoistopalveluista, elokuvia ja sarjoja, joita katsomme, kirjoja ja lehtiä, joita luemme, rakennuksia joissa vierailemme. Ihmiset käyvät ahkerasti niin kirjastoissa, gallerioissa ja museoissa, konserteissa ja festivaaleilla, (lasten)kulttuurikeskuksissa kuin kansalaisopistojen kursseilla, vauvasta vaariin.
Taloudellisesti kulttuuri on kaukana siitä, että se olisi vain kuluerä. Taide- ja kulttuuriala työllistää noin 130 600 ihmistä (Tilastokeskus 2024). Jokainen kulttuurialaan sijoitettu euro palautuu yhteiskuntaan moninkertaisesti takaisin niin verotuloina kuin työllisyysvaikutuksina. Kulttuuriala liittyy vahvasti niin matkailuun kuin vientiinkin. Me tarvitsemme sitä osaamista, mitä suomalainen taide- ja kulttuurikenttä monipuolisine harrastus- ja koulutusmahdollisuuksineen synnyttää.
Kulttuuri ei ole irrallaan valtion ydintehtävistä. Taide ja kulttuuri ovat kiinteä osa niin sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa, talouspolitiikkaa kuin turvallisuuspolitiikkaa. Ne luovat merkityksellisyyttä, edistävät sivistystä ja osaamista, ehkäisevät syrjäytymistä ja vahvistavat demokratiaa, yhteiskuntarauhaa ja kriisinkestävyyttä. Kulttuuriosallistuminen voi tukea esim. mielenterveyttä, mikä vähentää terveysmenoja.
Jos kulttuuri ja taide jätettäisiin täysin ilman julkista tukea ja asetettaisiin vain markkinavoimien armoille, seuraukset olisivat todennäköisesti monella tasolla kielteisiä. Ensinnäkin taiteen monimuotoisuus kaventuisi, sillä vain kaupallisesti menestyvät muodot, kuten viihdeteollisuus ja massakulutukseen sopiva taide, saisivat riittävästi rahoitusta. Kokeileva, yhteiskunnallisesti kantaa ottava tai pienille yleisöille suunnattu taide jäisi helposti syrjään, koska se ei välttämättä tuottaisi taloudellista voittoa. Samalla kulttuuriperinnön vaaliminen, alueelliset kulttuuripalvelut ja taidekasvatus kärsisivät, mikä heikentäisi koko yhteiskunnan sivistyspohjaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ilman julkista tukea taiteesta tulisi yhä enemmän vain niiden etuoikeus, joilla on varaa maksaa siitä ja tällöin kulttuurin merkittävä rooli mm. kriittisen ajattelun ja luovuuden edistäjänä olisi vaarassa kaventua merkittävästi.
Kulttuuri ja taide ei siis ole eikä pidäkään olla "vain kannattavaa”. Sen sijaan taiteen ja kulttuurin pitää olla monimuotoista, kokeilevaakin, elävää ja kaikkien saatavilla. Ihmisillä tulee olla mahdollisuus niin kokea kuin tehdä taidetta ja kulttuuria, ja juuri siksi niitä tulee myös tukea julkisin varoin. Julkinen tuki mahdollistaa myös sellaisten sisältöjen syntymisen, jotka eivät ole kaupallisesti kannattavia mutta ovat yhteiskunnallisesti arvokkaita.
Kulttuurin tulee tulevaisuudessakin olla elinvoimainen osa suomalaista yhteiskuntaa, jotta sen vaikutukset ulottuvat jatkossakin talouteen, terveyteen ja turvallisuuteen. Taiteen ja kulttuurin tukeminen ei ole vain kuluerä vaan olennainen ja tärkeä investointi yhteiseen hyvinvointiin.
Kuva: Unsplash
Kommentit
Lähetä kommentti