Kuvitteellisen pääministerin puhe

Olen vuosien varrella nähnyt useita pääministerien ja muiden ministereiden tiedotustilaisuuksia ja puheita, viimeksi eilen. Jäin miettimään, millainen olisi se puhe, jonka haluaisin kuulla. Leikittelinpä silläkin ajatuksella, millaisen puheen itse pitäisin tuoreena pääministerinä. Näiden pohdintojen innoittamana syntyi kuvitteellisen pääministerin puhe. 

Hyvät suomalaiset,

meitä on viime vuosien aikana koskettanut useampi näkyvä ja äkillinen kriisi, kuten sota Euroopassa, pandemia sekä turvallisuusympäristön muutokset ja kansainväliset jännitteet. Näissä tilanteissa olemme kertoneet rehellisesti niiden vakavuudesta ja samalla vakuuttaneet, että Suomi toimii, Suomi kantaa vastuunsa ja Suomi pitää huolta kansalaisistaan.

Tänään haluan puhua uhkasta, joka ei vyöry rajojemme yli, mutta joka nakertaa yhteiskuntamme perustaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta pikku hiljaa.

Puhun kehityskulusta, jossa työttömien määrä kasvaa, yhä useampi syrjäytyy ja köyhyys lisääntyy. Köyhyys, joka ei ainoastaan näy tilastoissa vaan esimerkiksi niin lapsiperheiden kuin yksin asuvien käytännön arjessa. Puhun eriarvoistumisesta, ja siitä kokemuksesta, kun ei koe kuuluvansa joukkoon tai elämä ei tunnu merkitykselliseltä. Puhun lukutaidon heikkenemisestä ja askelista, joita tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja demokratian saralla otetaan taaksepäin. Puhun me–ne-ajattelun voimistumisesta, varallisuuden keskittymisestä muutamille harvoille sekä yleisen luottamuksen murentumisesta.

Nämä eivät ole toisistaan irrallisia ilmiöitä, ja jos emme puutu tähän kehityskulkuun määrätietoisesti, yhä useampi kokee olevansa yhteiskuntamme ulkopuolella, ja se on asia, josta on syytä olla huolissaan. Samaan aikaan meillä toki on hallittavana ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisia globaaleja haasteita, joiden takia maailman valtioiden on pystyttävä tekemään yhteistyötä.

Haluan, että pysähdymme hetkeksi pohtimaan erityisesti lapsia ja nuoria.

Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus muun muassa hoivaan, terveydenhuoltoon, koulutukseen, leikkiin ja vapaa-aikaan ja lepoon sekä mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen ilman syrjintää. Hyvään elämään sisältyy myös lapsen oikeus tulla kuulluksi ja otetuksi vakavasti ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti sekä oikeus suojeluun väkivallalta, hyväksikäytöltä, laiminlyönniltä ja mielivaltaiselta kohtelulta. Yhdenkään lapsen elämän ei tulisi sisältää esimerkiksi nälkää tai vastuuta asioista, jotka kuuluvat aikuisille. Lapsen ei pidä joutua kantamaan kohtuutonta huolta, elämään turvattomissa olosuhteissa tai jäämään vaille osallisuutta. (Lapsen oikeuksien sopimus)

Tästä vastuu on meillä aikuisilla. Meidän velvollisuutemme on myös tehdä päätöksiä, joiden pohjalta lapset ja nuoret voivat säilyttää uskonsa tulevaisuuteen, ja siihen, että aikuisina he voivat elää elinkelpoisella planeetalla ja sivistyneessä, turvallisessa ja demonkraattisessa yhteiskunnassa.

Haluan sanoa tämän selvästi: yhteiskuntaamme painavat ongelmat on tunnistettu ja tunnustettu. Hallituksella on tahtoa tehdä konkreettisia päätöksiä, jotka näkyvät lasten ja nuorten arjessa joka päivä, muutoksena parempaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sopivia ryhmäkokoja varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, jotta jokainen lapsi tulee nähdyksi ja saa tarvitsemansa tuen ajoissa, eikä henkilökunta väsy työtaakan alle. Se tarkoittaa sitä, että koulupsykologit, kuraattorit ja nuorisotyöntekijät ovat aidosti läsnä lasten ja nuorten arjessa, eikä apua tarvitse odottaa kuukausia. Se tarkoittaa myös sitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa ja kuulua yhteisöön perheen tuloista riippumatta. Se myös tarkoittaa panostuksia luku- ja kirjoitustaidon vahvistamiseen, ei vain oppimistulosten vuoksi, vaan siksi että luku- ja kirjoitustaito on osallisuuden, demokratian ja kriittisen ajattelun perusta.

Samalla meidän on ymmärrettävä, että lapsen hyvinvointi ei synny irrallaan perheen ja ympäröivän yhteiskunnan todellisuudesta. Siksi politiikan on vahvistettava perheiden toimeentuloa, turvattava kohtuuhintainen asuminen ja varmistettava, etteivät vanhemmat joudu valitsemaan työn, jaksamisen ja lastensa hyvinvoinnin välillä. Kun vähennämme eriarvoistumista asuinalueiden välillä, pidämme kiinni lähikouluista ja rakennamme turvallisia, viihtyisiä elinympäristöjä, me emme ainoastaan tue lapsia ja nuoria, me rakennamme luottamusta ja tulevaisuususkoa.

Tämä myös vaatii konkreettisia ja vaikuttavia toimia ilmastokriisin ja luontokadon hillitsemiseksi, sekä eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi muun muassa sotejärjestöjen ja taide- ja kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä on parannettava ja ymmärrettävä kolmannen sektorin osuus muun muassa hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäjänä.

Meidän on uskallettava katsoa politiikan suuntaa kriittisesti, katsoa peiliin. Huono politiikka synnyttää pelkoa, ja pelko synnyttää vastakkainasettelua. Rajojen pystyttäminen ihmisten väliin ja jatkuva epäluulo eivät tee Suomesta vahvempaa, ne tekevät siitä hauraamman.

Ei ole yhteiskunnallisesti kestävää, jos pelko alkaa ohjata politiikkaa enemmän kuin tieto, empatia ja oikeudenmukaisuus.

Demokratia ei heikkene yhdessä yössä. Se heikkenee silloin, kun ihmiset lakkaavat ajattelemasta, että heidän äänellään on merkitystä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että näin ei tapahdu. Meidän on tietoisesti rakennettava sitä, mikä meitä yhdistää. Luottamusta, avoimuutta ja kokemusta siitä, että tässä maassa ketään ei jätetä yksin tai tyhjän päälle.

Rakkaat suomalaiset, tulevaisuus ei ole jotakin, mikä vain tapahtuu meille. Se on jotakin, minkä me aktiivisesti rakennamme, päätös päätökseltä.

Jos onnistumme vähentämään eriarvoisuutta, vahvistamaan osallisuutta ja pitämään huolta lapsista ja nuorista, me myös vahvistamme Suomen sisäistä turvallisuutta, kestävyyttä ja yhtenäisyyttä.

Haluan, että jokainen lapsi tässä maassa voi kasvaa tietäen, että hän kuuluu tänne: että hänen tulevaisuudellaan on merkitystä, ja että tämä yhteiskunta on hänen puolellaan.

Kiitos.

Kuva: Pixabay