Vihreä valtuustoryhmämme jätti syyskuun valtuustossa aloitteen, jossa esitimme, että “Akaan kaupunki asettaa tavoitteeksi eläinperäisten tuotteiden kulutuksen ja hankintojen puolituksen vuoteen 2030 mennessä, siten että tavoitteen toteutumista myös seurataan”. Perustelimme aloitetta sillä, että näin edistetään kuntalaisten terveyttä ja ehkäistään luontokatoa, ilmastonmuutosta sekä vesistöjen rehevöitymistä, samalla saaden säästöjä kuntataloudessa. Itselläni tietysti isosti taustalla myös eläinten oikeuksiin ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset.
Omassa kokouksessaan kaupunginhallitus päätti lähettää valtuustoaloitteen tekniseen toimeen valmisteltavaksi.
Tekninen toimi käsitteli aloitetta ja kommentoi, ettei ole tarkoituksenmukaista sitoutua puolitustavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä. “Sen sijaan haluamme edistää asiaa maltillisesti, ei ns pakottaen vaan harkitusti perustelluilla teoilla (huomioiden hinta, ravitsemus, maku jne). Olemmehan vähentäneet jo oma-aloitteisesti reseptiikassa itsetehdystä ruoasta (esim. laatikot) lihaa 100g/ iso gn-vuoka. Tällä on vuositasolla iso merkitys. Samoin aamu- ja välipaloilta on leikkeleitä vaihdettu juustoon tai kananmunaan tai poistettu kokonaan uusien ravitsemussuositusten mukaisesti. Lisäksi Toijalan yhteiskoululla tulemme tarjoamaan normaali ruoan rinnalla kasvisruokaa ensi vuonna tammikuun puolivälistä alkaen. Saatujen kokemusten perusteella kasvisruoka tuotaisiin normaaliruoan rinnalle muihinkin kouluin linjastotilojen salliessa, mahdolliset tarvittavat muutokset huomioiden. Nämä muutokset tukevat Akaan strategisia tavoitteita ja vahvistavat kuntalaisten hyvinvointia pienin mutta usein eri tavoin.”
Tekninen toimi katsoo, että mm. näillä toimilla voidaan edistää aloitteen tavoitteita “ilman tiukkaa prosentuaalista sitoumusta”.
Pidän erittäin hyvänä asiana, että Toijalan yhteiskoululla on jatkossa mahdollisuus valita kasvisruokavaihtoehto. Sen verran kuitenkin haluan korostaa, että myös kasvisruoka on "normaalia ruokaa". Huomautan myös, että leikkeleestä juustoon tai kananmunaan siirtyminen on eläinperäisestä tuotteesta toiseen eläinperäiseen tuotteeseen siirtymistä, eikä näin ollen edistä aloitteen tavoitetta, joka on vähentää eläinperäisten tuotteiden määrää julkisessa ruokailussa.
Teknisen lautakunnan käsittelyn aikana Janina Tuominen ehdotti, että “ruokapalvelut asettaa tavoitteeksi lisätä kasviproteiineja 25% vuoteen 2030 mennessä ja 50% vuoteen 2035 mennessä”, mutta ehdotus raukesi kannattamattomana.
Myös nuorisovaltuusto antoi lausunnon asiaan. Nuorisovaltuusto katsoi, että “eläinperäisten tuotteiden kulutuksen puolittaminen neljässä vuodessa tuntui korkealta tavoitteelta”. Nuorisovaltuusto piti kuitenkin kasvisruoan saatavuutta tärkeänä, ja nuorten keskusteluissa esille oli noussut mahdollisuus lisätä täysin kasvisruokapäiviä. Myös kasvisruokamyönteisten asenteiden rakentamista jo varhaiskasvatuksesta alkaen pidettiin tärkeänä. Lausunnossa todetaan, että “kasvisruokien reseptiikan kehittämistä, niiden sijoittamista samaan linjastoon liharuoan kanssa sekä mahdollisuutta ruoan maustamiseen pidettiin keinoina lisätä kasvisruoan valintaa” ja muistutetaan myös, että “perinteisiä liharuokia on helppo muuttaa kasvisruuaksi esimerkiksi makaronilaatikko soijarouheesta”.
Asia on seuraavaksi tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kokousasiakirjojen mukaan kaupunginjohtaja esittää, että kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että 1. se merkitsee tiedoksi teknisen lautakunnan ja nuorisovaltuuston vastaukset valtuustoaloitteeseen 2. toteaa aloitteen olevan loppuun käsitelty.
Maailma muuttuu hitaasti, vaan eipä anneta sen lannistaa. Vihreät jatkaa edelleen työtä ilmaston, luonnon, eläinten ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Tekstissä mainitut materiaalit ovat luettavissa kokonaisuudessaan Akaan kaupungin verkkosivulla.
Kuva: Julia Joppien / Unsplash

Kommentit
Lähetä kommentti